Suomalainen Konkordia-liitto

           Apurahoja naisille jo vuodesta 1920.

 

Tietoa yhdistyksestä

Suomalainen Konkordia-liitto on suomalaisten naisten opiskelua ja tieteellistä pätevöitymistä edistävä yhdistys. Vuonna 1920 perustetun liiton toimintaa koordinoi yhdeksänjäseninen hallitus. Toimikaudella 2017 - 2018 hallituksen jäsenet ovat:

Raija Sollamo

professori (emerita), hallituksen puheenjohtaja                                               

Helena Kontkanen

varatuomari, konkurssiasiamies, hallituksen varapuheenjohtaja

Riitta Hallila

KTM, pankinjohtaja, yhdistyksen rahastonhoitaja

Anja Tulenheimo-Takki

varatuomari

Paula Leskinen

FT, biologi

Riitta-Leena Manninen

FL, erityispuheterapeutti

Outi Nuutinen

FT, lehtori

Kristiina Siikala

FM, viestintäpäällikkö

Riikka Talsi

DI, osastopäällikkö

Yhteystiedot

Suomalainen Konkordia-liitto ry
PL 201
00101 Helsinki

Sihteeri Virve Kuusi: sihteeri(a)konkordia-liitto.com
Puheenjohtaja Raija Sollamo: raija.sollamo(a)helsinki.fi

Y-tunnus 1440595-7

Historiaa

Suomalainen Konkordia-liitto vietti 95-vuotissyntymäpäiviään vuonna 2015. Vuonna 1920 perustetun liiton historia ulottuu kuitenkin 1800-luvulle asti.

Alle koottu kuvaus Suomalaisen Konkordia-liiton syntyvaiheista on pääosin kirjasesta "Suomalainen Konkordia-liitto 75 vuotta naisten opintojen tukena" (toim. Eeva-Liisa Aalto). Suomalaisen Konkordia-liiton varhaisten lahjoittajien historiaan voi tutustua teoksessa Naiset valistuksen virittäjinä.

Opintie levenee

1800-luvun jälkipuoliskon aikana käynnissä ollut taloudellinen ja sosiaalinen murros muutti myös naisen asemaa ja tehtävää suomalaisessa yhteiskunnassa. Naisestakin tuli täysivaltainen kansalainen, kun uusi holhouslaki 1864 vapautti hänet miehen elinikäisestä holhouksesta. Laki antoi naimattomalle naiselle oikeuden hallita omaisuuttaan ja ansaitsemiaan rahoja, mutta naimisissa oleva nainen oli miehensä holhouksessa edelleen.

Uusi laki helpotti naisten siirtymistä työelämään ja työpaikkoja alkoi löytyä muuallakin kuin piikoina ja palvelijoina. Valtio oli ensimmäisten joukossa rekrytoimassa naisia esimerkiksi postilaitoksen, rautateiden ja virastojen palvelukseen. Myös hoitolaitokset, kauppa ja teollisuus työllistivät runsaasti naisia.

Työelämän kautta naisille avautuivat mahdollisuudet yhteiskunnallisen tasa-arvon kohentamiseen. Samaan pyrittiin myös koulutuksen kautta. Opintie leveni, kun maahan perustettiin useita yksityisiä tyttökouluja kolmen valtion ylläpitämän tytöille tarkoitetun oppikoulun lisäksi. Peruskoulutuksen ohella myös ammattiin valmistava koulutus tuli naisten ulottuville. Ensimmäinen ammatillinen oppilaitos naisille oli Kätilöopisto, joka perustettiin 1859. Sairaanhoitajakoulutusta annettiin sairaaloissa edelleen 1880-luvun lopulla, jolloin vasta alettiin järjestää varsinaisia kursseja.

Opettajanvalmistus alkoi 1863 perustetussa Jyväskylän suomenkielisessä opettajaseminaarissa, joka otti vastaan myös tyttöjä. Ruotsinkielinen opettajatarseminaari avasi sekin ovensa 1870-luvun alussa. Naisia otettiin oppilaiksi myös mm. Käytännön ammattiin valmistaviin kauppakouluihin sekä taideteollisuuskouluihin.

Ylempikin opintie oli avautunut Suomessa myös naisille. Pohjoismaiden ensimmäinen naisylioppilas oli suorittanut tutkintonsa Helsingissä 1870, Pohjoismaiden ensimmäinen naislääkäri leivottiin Suomessa 1878 ja maamme ensimmäinen naismaisteri promovoitiin 1882. Naisten mahdollisuuksia päästä ylioppilaaksi helpotti yhteiskoulujen perustaminen - ruotsinkielinen Helsinkiin 1883 ja suomenkielinen 1886 - mutta aina vuoteen 1901 naiset tarvitsivat ylioppilastutkintoa varten erivapauden. 1880-luvun loppupuolella yliopistossa opiskeli kolmisenkymmentä naista.

Suomeen naisten stipendiyhdistys

Naisten pyrkimykset asemansa ja oikeuksiensa parantamiseen saivat vauhtia 1880-luvun alussa, jolloin naisasialiike järjestäytyi ulkomaisten esimerkkien innoittamana. Ensimmäisen naismaisterin valmistuminen antoi pontta vaatimuksille yliopistoon johtavan tyttölyseon perustamisesta. Hanketta ajamaan syntyi 1883 ensin epävirallinen keskustelukerho, jossa yhdysvaltalaisen John Stuart Millin esittämät ajatukset naisten koulutuksen välttämättämyydestä lankesivat otolliseen maahan. Keskustelukerho organisoituikin jo seuraavana vuonna pohjoismaisen mallin mukaan Yhdistykseksi naisten aseman parantamiseksi.

Vaikka muodolliset esteet naisten opintieltä alkoivatkin kaatua, opintojen rahoittaminen oli monelle vaikeaa. Poikien koulutus sitoi monen perheen rahavarat eikä apurahoja naisille ollut juuri tarjolla. Ruotsissa naisten opintoja tukemaan perustettiin 1884 Fredrika Bremer-förbundet, joka ryhtyi kokoamaan rahastoja voidakseen jakaa naisille apurahoja sekä käytännöllistä että tietopuolista koulutusta varten.

Ruotsalaisen yhdistyksen toimintamalli kiinnosti Rosina Heikeliä, ensimmäistä suomalaista naislääkäriä, jonka oma ammattiin valmistuminen oli käynyt pitkää ja kivistä tietä. Rosina Heikel halusi nyt tehdä voitavansa auttaakseen varattomia naisopiskelijoita saavuttamaan päämääränsä ja ryhtyi puuhaamaan Ruotsin mallin mukaista yhdistystä myös Suomeen. Hanke saikin taakseen joukon samanhenkisiä kannattajia, ja helmikuussa 1885 oltiin valmiita perustamaan Suomeen oma naisten stipendiyhdistys.

Konkordia-liiton toiminta alkaa

Helmikuun 18. Päivänä 1885 kokoontui Rosina Heikelin kotiin Helsinkiin Vironkadulle kolmisenkymmentä henkilöä keskustelemaan naisten asemasta ja koulutuksen tärkeydestä sekä perustamaan yhdistystä, jonka tarpeellisuudesta vallitsi yksimielilyys. Yhdistys sai nimekseen Konkordia-liitto kokoukseen osallistuneen neiti Fanny Palménin ehdotuksesta. Fanny Palmén oli pannut merkille, että oli Konkordian päivä ja hänen mielestään nimi "yksimielisyys" kuvasi hyvin yhdistyksen pyrkimyksiä.

Maaliskuussa 1885 liitolle hyväksyttiin säännöt, jotka oli luonnoksena käsitelty jo perustavassa kokouksessa, sekä valittiin väliaikainen johtokunta puheenjohtajanaan asessori Uno Kurtén. Rahastonhoitajaksi tuli hankkeen alullepanija Rosina Heikel ja sihteeriksi Fanny Palmén, joka oli tunnettu ja arvostettu mm. ponnistuksistaan vähäosaisten opetuksen parissa. Säännöt tarkistettiin marraskuussa 1885 ja senaatti vahvisti ne tammikuussa 1886. Näiden sääntöjen pohjalla Konkordia-liitto toimi aina 1910-luvun alkuun saakka.

Konkordia-liitto, yhdistys naisstipendejä varten, oli tarkoitettu kattamaan koko maan. Väliaikaisen johtokunnan yleisölle kohdistama vetoomus, joka selvitti yhdistyksen toimintaperiaatteita, saavuttikin hyvin vastakaikua, ja jäseniä saatiin kaikkialta maasta Kemiä ja Kittilää myäten. Yhdistyksen perustaminen sai myönteistä huomiota myös sanomalehdistössä.

Ensimmäiset apurahat haettaviksi 1895

Jo ensimmäisen vuoden aikana jäseniä oli liittynyt yli 2000 ja heidän vuosimaksuistaan ja lahjoituksista oli kertynyt kassaan noin 21000 markkaa, nykyrahana reilut puoli miljoonaa. Tavoitteena oli koota 100 000 markan pääoma, josta muodostettaisiin rahasto. Siitä jaettaisiin vuosittain 4 % apurahoina ja korkojen ylijäämä käytettäisiin uusien 100 000 markan rahastojen perustamiseen.

Konkordia-liiton toiminta organisoitiin niin, että liiton rahavaroja hoiti Helsingissä kokoontuva 12-jäseninen keskushallitus. Sen jäsenet valittiin haaraosastojen vuosikokouksessa. Haaraosastoja oli kahdeksan, ja niitä johti kunkin läänin pääkaupungissa kokoontuva kuusihenkinen hallitus. Jäsenhankintaa varten oli joka läänissä myös asiamiehiä, jotka kokosivat jäsenmaksut ja tilittivät ne eteenpäin.

Vaikka Konkordia-liitto keskittyikin kokoamaan rahaa stipendien jakamista varten, järjestettiin alkuaikoina jonkin verran muutakin toimintaa. Vuosina 1887 ja 1888 pidettiin esitelmätilaisuuksia, jotka tuottivat hieman tuloakin. 1889 perustettiin komitea antamaan neuvoa ja ohjausta nuorille naisille opintosuunnitelmien tekemisessä ja 1890-luvun alussa eräät yhdistyksen jäsenet innostuivat kokoamaan historiallista aineistoa naisten ammatillisesta ja yhteiskunnallisesta toiminnasta Suomessa.

Tärkeintä oli kuitenkin rahavarojen kartuttaminen stipendirahastoa varten. Paitsi jäsenmaksuista rahaa kertyi lahjoituksista, joita saatiin yksityisiltä henkilöiltä ja testamenteilla käytettäväksi joko erikseen määriteltyihin tarkoituksiin tai yleisrahastoon. Jo vuosikokouksessa 1895 voitiinkin todeta, että liiton rahastot olivat kohonneet 100 000 markkaan ja ensimmäiset apurahat julistettiin yleisesti haettavaksi joulukuussa 1895. Liiton kymmenvuotispäivänä samana vuonna oli kuitenkin jo myönnetty kaksi stipendiä, joiden saajat Vaasan ja Oulun haaraosastot olivat valinneet omalta alueelta.

Konkordiasta diskordia - hajoamisen tiellä

Vuonna 1910 keskushallitus teki esityksen sääntöjen muuttamisesta siten, että korot jaettaisiin tasan ruotsin- ja suomenkielisten apurahansaajien kesken. Liiton perustajajäsenet Rosina Heikel ja A. Hallberg edustivat sitä kantaa, että apurahat erikielisille hakijoille tulisi myöntää eri rahastoista. Heikel ja Hallberg olivat varsin hyvin selvillä siitä, että suomenkielisiä hakijoita tulisi olemaan enemmän kuin ruotsinkielisiä, mutta heidän mielestään jakosuhde oli oikea, sillä suurin osa rahastojen varoista oli koottukin ruotsinkielisiltä jäseniltä.

Ruotsinkielisten masinoima vuoden 1911 vuosikokous jatkokokouksineen hyväksyi jakoehdotuksen suurella äänten enemmistöllä. Sääntömuutos merkitsi hajaannuksen alkua. Jo vuosikokouksessa huhtikuussa 1913 Rosina Heikel luki kirjelmän, jossa esitettiin Konkordia-liiton lakkauttamista ja kahden uuden liiton perustamista sen tilalle. Liiton toiminta lopetettiin vuoden 1914 vuosikokouksessa pidetyn äänestyksen jälkeen.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran huomassa 1915-1919

Konkordia-liiton keskustoimikunnan suomenkielisen jäsenet kääntyivät lokakuussa 1914 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) puoleen ja tiedustelivat, suostuisiko seura ottamaan huomaansa liiton suomenkielisille jäävät varat.

SKS:n vastaus tiedusteluun oli sekä kielteinen että myönteinen: Konkordia-liiton tehtävien omaksuminen ei periaatteellisesti sopinut kirjallisuusseuran tarkoitukseen, kotimaan tuntemisen ja suomen kielen viljelemisen edistämiseen, mutta rahaston huolellista hoitoa ja käyttöä pidettiin niin tärkeänä suomenkielisten naisten sivistysharrastuksille, että seura oli valmis väliaikaisesti huolehtimaan varoista ja siitä, että korot vuosittain käytettäisiin Konkordia-liiton sääntöjen mukaisella tavalla.

Suomalainen Konkordia-liitto syntyy

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran alun alkaenkin väliaikaiseksi tarkoitettu tehtävä Konkordia-liiton suomenkielisten jäsenten jako-osan hoitajana ja apurahojen myöntäjänä päättyi, kun Suomalainen Konkordia-liitto lokakuussa 1919 perustettiin. Ruotsinkielinen liitto oli aloittanut toimintansa jo pari vuotta aikaisemmin.

Suomalainen Konkordia-liitto hyväksyttiin merkittäväksi yhdistysrekisteriin 4.3.1920. Säännöissä yhdistyksen tehtävä määriteltiin lyhyesti: "Suomalaisen Konkordia-liiton tarkoituksena on apurahoilla auttaa varattomia naisia, jotka ansiotoimintaa varten tahtovat hankkia itselleen tarpeellista tietoa ja taitoa". Tehtävä ei ollut Konkordia-liiton ajoista muuttunut. Myöhemmistä sääntöjen tarkistuksista huolimatta perusasiat ovat pysyneet ennallaan.